”Ne on kaikki erilaisia, eri luontoisia”, Rami kertoo.

Maitorotuinen sonni voi painaa 700 kiloa, rotukarjasiitossonni jopa 1 400 kiloa.

”Pitää osata lukea eläintä. Levottomat pitää ottaa ekana autoon, ettei ne jää viimeiseksi. Jos kolme levotonta jää karsinaan, ne hätääntyy niin paljon, että voivat hypätä päälle.”

Rami kertoo tunnistavansa levottomat eläimet vilkaisulla karsinaan. Myös rotu vaikuttaa suuressa määrin siihen, millaisia eläimet ovat käsitellä.

”Vauhti ja raskas rotu menevät käsi kädessä. Hereford ja Angus ovat suurimmaksi osaksi tosi rauhallisia.”

”Tärkeintä nautojen käsittelyssä on rauhallisuus. Huutaminen ja paukutus on turhaa”, Rami valaisee.

Tilojen lastauspaikalta Rami toivoo, että eläimillä ei ole karkaamismahdollisuutta. Suljettava portti on hyvä olla. Joskus lastauksen saisi sujuvaksi yhden kevyen aidankin avulla.

”Eläimet kunnioittavat aitaa.”

Rami kehuu, että heidän alueellaan tilojen lastauspaikat ovat suurimmaksi osaksi kunnossa, varsinkin isoimmissa kasvattamoissa.

”Saappaiden pesumahdollisuus on hyvä olla.”

Isältä pojille

Rami omistaa Kuljetus Kähkönen Oy:n yhdessä veljensä Kalle Kähkösen ja isänsä Raimo Kähkösen kanssa. Ajossa on yksi teurasauto, yksi välitysauto vasikoille ja possuille sekä yksi pakettiauto ternivasikoiden siirtämiseen.

Rami on tien päällä usein veljensä kanssa. Kuormia he ajavat keskimäärin kolmena päivänä viikossa. Keskivertopäivänä Rami vierailee 7 tilalla. Jos perävaunu on mukana, tiloja on muutama enemmän.

Kun lastausajat huomioi, keskimäärin auto liikkuu 50 km tunnissa. Peräkärryn kanssa matka taittuu keskimäärin 35 kilometrin tuntinopeudella. Kärry hidastaa, kun sen kanssa ei sovi ajamaan kaikille pihoille ja teille. Eläimiä on myös siirrettävä välillä nupista kärryyn.

Ramin ja Kallen apuna on kaksi vakituista kuljettajaa ja pari kuljettajaa, joilla on oma toiminimi. Isä auttaa tarpeen mukaan.

”Isä voi hakea joskus auton ja viedä huoltoon. Välillä hän saattaa ajaa myös jonkun vasikkakuorman.”

Loka-tammikuussa on vuoden kiireisin aika, kun siirretään pihvivasikoita emolehmätiloilta loppukasvattamoon. Kesällä on hiljaisempaa, ja on helppo pitää lomaa.


Kähkösten teurasautoon mahtuu kärryn kanssa 34 nautaa.

Raimo-isä aloitti eläinautoilijan uran vuonna -87. Rami ja Kalle ovat olleet karja-autossa mukana pienestä pitäen.

Kouluaikoina Rami teki töitä kesäisin ja muina loma-aikoina myös teurastajana Erkki Aallon teurastamolla. Molemmilla pojista on sähköpuolen tutkinto, ja Rami teki sähkötöitäkin 6 vuotta ennen kuin siirtyi eläinautoilijan töihin.


Vapaa-ajalla Rami harrastaa mm. jigikalastamista. Viikonloput vierähtävät usein myös esikoisen jääkiekkoturnauksissa. Ramilla on kolme kouluikästä lasta. Vaimo Piritta on töissä pankissa.

Tarinoita matkan varrelta

Vuosien varrella on kertynyt muutama ikimuistoinen päivä. Neljä vuotta sitten Rami oli veljensä Kallen kanssa Teemu Ylilammen luona maitorotuisen sonnin hakureissulla.

”Mentiin hakemaan Kallen kanssa jalkavikaista sonnia, joka oli ulkona aitauksessa parantumassa. Kun aloimme lähestyä karsinaa, sonni hyppäsi aidan yli ja karkasi viereiselle pellolle.”

Sonnia lähti paimentamaan ensiksi Teemun isä, ja sen jälkeen Teemu mönkkärillä.

”Teemun piti hypätä mönkkäristä, kun sonni alkoi töniä mönkkäriä nurin. Se oli ainut sonni, jota me ei kyytiin olla saatu.”

Kuskeilta karkasi myös kerran emolehmävasikka metsään, kun he olivat purkamassa kuormaa. Metsästäjät saivat myöhemmin vasikan kiinni ja Rami hälytettiin noutamaan. Metsässä odotti epätavallinen näky:

”Vasikka oli kyljellään huivi silmillä, liina kaulassa ja vielä etusorkatkin sidottuna yhteen.”

Metsästäjät olivat paketoineet vasikan varman päälle, kun vasikka oli pelästyttyään alkanut hyökkäämään heitä kohden.

Liukkaat kelit tuo vaaroja

Eläinkuljetuksia haastaa huonokuntoiset tiet ja talvella liukkaat kelit.

”Kylätiet on välillä ihan kamalassa kunnossa.”

Myös hiekoittamattomille pihateille on vaarallista ajaa. Rami on silti onnistunut välttämään onnettomuudet.

”Kerran ajoin talvella isoa mäkeä peräedellä. Auto ei kuitenkaan kaatunut. Hinausauto kävi pelastamassa.”

Yksi isompi onnettomuus heidän autoilla on kuitenkin sattunut. Keväällä kaatui välitysauto ja meni lunastuskuntoon.

Tällä hetkellä välitysajot ajetaan vanhalla vara-autolla. Uusi välitysauto on tulossa lokakuussa ja Rami odottaa sitä jo kovasti.

 

Ramin työpäivä 8.8. - kuvia ja videoita matkan varrelta


Aamukahvit Porin Nesteellä. Kahvitauon keskeyttää puhelu välitysauton kuljettajalta. Porsasautosta on hajonnut ilmatasoventtiili.


Jori Klemettila tuo auton tankattavaksi. Rami vaihtaa kyytiin puhtaat vaatteet ja hyppää auton rattiin.


Toikan tilalta poimittiin kyytiin 7 rotukarjasonnia. Mitä tuottaja Erno Toikkaa arvostaa eläinkuljetuksissa? Katso video!


Aku Länningin emolehmätilalta luota mukaan lähti laidunkauden päätteeksi yli tuhatkiloinen siitossonni. Kähköset hoitavat Akulle myös laitumelle ajot. Miten paljon sonni voi kesätyönsä aikana laihtua? Katso video!


Tällä maitotilalla lehmä oli tuotu valmiiksi ulos odottamaan eläinkuljetusta, eikä Ramin tarvinnut mennä navettaan sisään. Parsinavetoista eläin haetaan vielä sisältä.


Rami vaihtoi kuulumisia Paimion teurastamolla autoilija Kai Salmisen kuskien Pauli ja Mikko Mäkelän kanssa.

 

VINKKINURKKA: Ota nämä huomioon lastauksessa

  • Tarkista etukäteen, että eläin on kuljetuskelpoinen
    • Eläimellä on korvamerkit molemmissa korvissa kiinnitettyinä
    • Ketjuinformaatiolomake on täytettynä
    • Eläin on yleisvoinniltaan terve ja mahdolliset lääkitysten varoajat ovat päättyneet
    • Eläimen varaa kaikille jaloille ja kävelee avustamatta itse
    • Eläin ei ole lantainen eikä sillä ole vakavia avohaavoja
  • Huolehdi tautisuojauksesta
    • Tuo eläimet itse ulos rakennuksesta
    • Jos kuljettajan on mentävä sisään eläintiloihin, anna kuljettajalle tilan saappaat ja vaatteet
    • Huolehdi siitä, että kuljettajan on mahdollista pestä ja desinfioida saappaat tilalla
  • Suunnittele sujuva lastaus
    • Kysy vinkkiä kuljettajilta!
  • Auraa ja hiekoita talvella pihatiet ja alueet siten, että liikkuminen onnistuu raskailla ajoneuvoyhdistelmillä

Sopimustuottajat voivat tutustua myös ETT:n laatimaan ohjeeseen eläinkaupan pelisäännöistä Sinetissä.