Kello on 05.00 ja odottelen teurastamolla Vauhkosen Villeä minua noutamaan. Ville on Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueella toimiva vasikka-autoilijamme, joka sekä keräilee lypsykarjatiloilta tulevat vasikat että ajaa myös eteenpäin emolehmätiloilta välitykseen tulevat pihvivasikat sekä välikasvattamoista eteenpäin lähtevät vasikat. Tällä kertaa olemme lähdössä Outokummusta idän suuntaan ajamaan noin 500 kilometrin pituista ternikeräilykierrosta. Edessä on pitkä päivä.

Lähdemme kohti ensimmäistä paikkaa Liperissä. Yksi tuottaja on jo aiemmin soittanut Villelle ja ilmoittanut, että tilalla on virusripulia ja perunut suunnitellun vasikan noudon. Pisteet annamme tästä tämän tuottajan suuntaan. On ensi arvoisen tärkeää ilmoittaa joko kuljettajalle tai vasikkavälitykseemme, jos tilalla ilmenee jotakin taudin oireita. Näin vältämme sekä turhat ajomatkat että tautien leviämisen.

Keli on hieman plussalla ja alku ei näytä hyvältä. Ensimmäisessä paikassa pihaan johtavalla tiellä polanne on pehmentynyt pahasti ja näyttää jo hetken siltä, että auto jää pieneen mäkeen kiinni. Apukuskia jo hieman jännittää, mutta Ville ottaa autolla vähän pakkia ja eteenpäin päästään kuin päästäänkin lopulta. Vasikkakin saadaan kyytiin ja päästään takaisin isolle tielle.

Tuumaamme, että jos kaikissa paikoissa tiet ovat menneet yhtä huonoon kuntoon, tulee päivästä pitkä ja hikinen.


Pihojen hiekoituksesta huolehtiminen on talvikeleillä tärkeää. 

Seuraavaksi suuntaamme kohti Joensuuta ja Kontiolahtea. Täällä tiet eivät onneksi ole vielä pehmenneet ja pääsemme helposti perille, vaikka toki teiden liukkaus on huomioitava ajonopeudessa. Kontiolahdella Okkosen Johannan tilalta tulee hienosti kasvaneet, yli 60 kiloiset kaksospojat kyytiin. Vasikat punnitaan auton ovella olevalla vaa’alla.

Johanna kertoo, että on HKScanin vasikkavälitykseen tyytyväinen ja erityisesti näihin kuskeihin ja heidän eläinten käsittelytaitoihinsa. Hän lisää, että olisi tilan kannalta tärkeää saada välitykseen tulevat vasikat mahdollisimman  nuorina eteenpäin, jotta vasikan hoidosta koituvat kustannukset olisivat mahdollisimman alhaiset.

Suunta kohti itärajaa

Lastaus sujuu nopeasti ja matkamme jatkuu kohti Ilomantsia. Matkaa on paljon, joten tässä on hyvää aikaa kysellä Villeltä työstä vähän tarkemmin.

Pienet eli ternivasikat kerätään yhden miehen voimin. Emolehmätiloilta tulevien vasikoiden siirtoihin tarvitaan jo kaksi miestä, kun näillä vasikoilla on ikääkin jo puolisen vuotta ja kokoa sen mukaisesti.

Ville on nuori mies, mutta tänä vuonna tulee 10 vuotta vasikka-ajoa täyteen. Isä on aikoinaan hoitanut Poutulle sairasteurastusta ja jatkanut sen päätyttyä vasikkakuskina. Ville on nyt jatkanut isänsä jalanjäljissä yrityksen toimintaa. Toisena kuskina toimii Lauri ”Late” Kervola.


Lokakuussa Ville osti uuden auton, kaksiakselisen, 18 tonnisen Scanian. Hyvä on ollut uudella autolla hommia tehdä, edellisellä autolla ajeltiin viitisen vuotta.

Enossa pysähdytään huoltoasemalle aamukahville. Auton kojelaudassa on ruutu, josta voi tarkastaa takatilassa olevasta kamerasta vasikoiden tilanteen. Minulle on yllätys, kun ruudulla  näkyy vain rauhassa pötkötteleviä vasikoita. Jotenkin olin itse kuvitellut, että tunnelma olisi enemmänkin levoton.


Ei näytä kyyti poikia stressaavan.

Matka jatkuu Ilomantsiin. Taas käännytään sivutielle. Risteykseen on tukkiauton kuski jättänyt varoituskolmion puhelinnumeroineen, on tiellä lastaamassa jossain kuormaa. Ville soittelee kuskille, mahdutaan kuulemma tulemaan, joten ei kun kaasua.

Tällä tilalla vasikoita on haettu myös navetasta suoraan. Nyt on virusripulia ikävästi liikkeellä, joten Ville soittaa isännälle, josko tämä toisi vasikat valmiiksi ulos ihan varmuuden vuoksi. Tilalla huomataan, että vasikoilta puuttuu korvamerkit, joten lastaus venyy, kun kuskin pitää vielä laittaa merkit paikalleen.

Merkit olisi hyvä laittaa korviin valmiiksi, koska aikataulut on tehty tiukoiksi. Ylimääräisiin toimenpiteisiin ei oikein olisi aikaa, jotta ollaan ajallaan seuraavassakin paikassa eikä eläinten autossaoloaika pääsisi ylittymään. Merkkien laittaminen kuuluu lisäksi tuottajan vastuulle. 

Seuraavaksi suuntaamme EU:n itäisimmälle robottitilalle vasikan hakuun. Liukasta sivutietä körötellään taas pitkä tovi, mutta lopulta tila häämöttää kauniissa maisemissa järven rannalla. Emäntä on jo odottelemassa navetan ovella meitä sonnipojan kanssa ja lastaus hoituu nopeasti.

Seuraavalta tilalta Enosta soitetaan Villelle, että tuottajat eivät ole itse paikalle, mutta kuski saa noutaa lähtevät vasikat navetasta. Ville varoittaa isäntää liikkeellä olevasta virusripulista. Sovitaan, että hän vaihtaa isännän kengät jalkaansa ennen navettaan menoa ja hakee pojat kyytiin.

Suositeltavaa olisi aina pitää ulkopuolisten määrä tuotantorakennuksissa minimissä, mutta välillä joudutaan tekemään poikkeuksia toimintatapoihin sujuvien noutojen takaamiseksi.

Seuraavana on vuorossa Juuan Ahmovaara sekä Polvijärven Martonvaarasta pari paikkaa, kaikista saadaan kyytiin yksi sonnipoika. Vaikka kiire painaa päälle, ei hoppu näy Villestä ulospäin ja aina on aikaa vaihtaa muutama sananen tuottajan kanssa kuulumisista. Asiakassuhteet ovat muodostuneet aikojen kuluessa tuttavallisiksi ja huomaan, miten tärkeä HKScanin edustaja kuljettaja on, häntä kuitenkin tilalla yleensä eniten tavataan meidän henkilökunnasta.

Matka jatkuu Martonvaarasta eteenpäin. Tiet ovat sohjoisia ja liukkaita ja alkaa käydä selväksi, ettei suunniteltu aikataulu tule pitämään, joten Ville soittaa seuraaville tiloille ja informoi tuottajia myöhästymisistä. Onneksi maaseudun ihmiset tuntuvat ymmärtävän yskän, koska tietävät itsekin, etteivät tiet täällä syrjässä voi aina olla ihan priimakunnossa ja saamme tiloilta ”synninpäästön” myöhästymisellemme.

Rauhallisesti on ajettava vaikka olisi miten myöhässä, kyydissä on arvokas lasti, joiden hyvinvointi on laitettava ykkösasiaksi.

Kohti päätepistettä 

Keräämme vielä neljästä paikasta jokaisesta yhden vasikan kyytiin ja sitten kuorma on valmis: 18 vasikkaa yhteensä 14 paikasta. 

Alkaa tuiskuttaa lunta, kun suuntaamme kohti Juukaa, joka on vasikoiden määränpää. Siellä sijaitsee Räsästen välijuottamo, jonne pojat viedään vajaaksi puoleksi vuodeksi kasvamaan.

Isäntä on meitä jo pihalla vastassa ja purku alkaa. Vasikat ohjataan autosta ulos lempeästi, mutta napakasti, ja ne pääsevät tutustumaan uuteen kotiinsa.


Osa menee suoraan maistelemaan pöydän antimia kun taas toiset keskittyvät uusiin kavereihin tutustumiseen ja leikki käynnistyy.

Ville kertoi minulle jo tulomatkalla, että tällä tilalla on sitten tapana aina istahtaa lopuksi kahvipöytään ja niin tälläkin kertaa. Isäntä paimentaa meidät tupaan, jossa emäntä on kattanut pöydän.

Harmittaa näin jälkeen päin, kun en nälissäni muistanut kuvata tarjoiluita, emäntä oli kattanut pöytään itse tehtyjä herkkuja enemmän kun itsellä on lasten syntymäpäivillä.

Pöydän ääressä vallitsee lämmin tunnelma ja tuottajat kertovat, että Villen kanssa on tehty niin pitkään yhteistyötä, että hän tuntuu lähes omalta pojalta. Kahvikupin ääressä on vuosien saatossa naurettu ilot ja itketty surut. Ihania, sydämellisiä ihmisiä!

Maha täynnä kapuamme vielä rekan koppiin ja aloitamme matkamme viimeisen etapin kohti Outokumpua. Matkalla ehdin vielä kysellä Villeltä hänen työstään.

Hän kertoo, että parasta työssä on oma vapaus sekä ihan parhaat työkaverit eli tuottajat. Ikävintä taas on se, jos itse tekee virheen eli esimerkiksi ottaa kyytiin vasikan, jota ei olisi kyytiin pitänyt ottaa, ja vastaanottopaikassa siitä paljastuu joku vika tai sairaus.

Ville kertoo, että alkuaikoina nämä asiat jäivät painamaan häntä pitkäksi aikaa kotonakin ja tuli itseään soimattua virheestä, mutta ajan myötä on sentään löytänyt armollisuutta itseään kohtaan. Virheitä sattuu joskus ihan jokaiselle. Silti tällainen harmittaa kovasti.

Päivä on ollut pitkä, mutta ei vielä läheskään lopussa. Outokummun teurastamolla edessä on vielä auton pesu ja desinfiointi, tähän menee aikaa vielä reilu tunti.

Pesula on varattu, kun saavumme paikalle. Etelästä saapuneesta isosta teurasautosta on purettu kuorma teurastamon navettaan ja sitä pestään nyt parhaillaan. Odottelemme hetken pihalla ja vaihdamme kuulumisia toisen teurasautoilijan ja muun henkilökunnan kanssa, sitten pesula vapautuu.

Vaikka kuinka jo väsyttäisi, on auton pesu tehtävä huolellisesti, se on vasikkaketjun kannalta yksi tärkeimpiä vaiheita. Puhtaudella ehkäistään tautien leviämistä.


Päivä päättyy auton pesuun ja desinfiointiin. Huomenna auto starttaa taas puhtaana uuteen päivään.